lomakuva18.jpg

LIITON YHTEISTYÖ TUETUT LOMAT KESÄLLÄ 2021
Tuettua lomaa voivat hakea kaikki Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset. Loman myöntämiseen vaikuttavat sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset perusteet. Myös erityisen vaikea elämäntilanne huomioidaan, mm. perhetilanne, leskeys, työttömyys, yksinhuoltajuus sekä psyykkiset ja fyysiset sairaudet kannattaa mainita hakemuksessa. Kaikki hakijat eivät valitettavasti pääse lomalle. Etusijalla ovat ne henkilöt, jotka eivät aikaisemmin ole olleet tuetulla lomalla. Tuetulle lomalle on mahdollista päästä ehkä joka toinen vuosi, riippuen tietenkin hakijamääristä. Tuettujen lomien on tarkoitus tuottaa iloa ja virkistystä lomalaisille, parhaassa tapauksessa lomalta voi saada uusia ystäviä. YVPL:n lomilla on lomaolohuone, jossa voi keskustella aikuisten kesken vetäjän johdolla. Samanaikaisesti lapsille on pyritty järjestetty lastenhoito (vaihtelee lomapaikoittain). Lomapaikkoihin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä. Lomien kesto on 5 vrk, hintaan sisältyy täysihoito ja lomapaikkojen ohjaajien järjestämää ohjelmaa. Lomajärjestöjen tiedot näkyvät lomien kohdalla. Muista mainita tilatessasi kaavakkeita, että haet YVPL:n kautta lomaa. Mikäli olet saanut loman vuonna 2021, saat tiedon lomajärjestöltä viimeistään kuukautta ennen loman alkua. Jos tietoa ei tule, et ole saanut tuettua lomaa vuonna 2021. Jos olet ollut tuetulla lomalla vuonna 2020, tämä haku ei valitettavasti koske sinua.
LOMAT TOTEUTETAAN YHTEISTYÖSSÄ LOMAJÄRJESTÖJEN KANSSA
Lisätietoja lomista voit kysyä Teija Hallbäck-Vainikalta p. 040 541 5294
HYVINVOINTILOMAT ry
LIIKUNTAKESKUN PAJULAHTI, 03- 885 511
Pajulahdentie 167, 15560 Nastola TEEMA: ”Yksinhuoltajan selviytymisen kulmakivet” www.pajulahti.com
Loma-aika: 12.-17.07.2021, 5 vrk. Loman omavastuu hinta: aikuisilla 100,00 € ja lapsilla alle 16 v. maksutta (sis. iltapalaa). Lomien määrä: 12 perhettä, majoitus opistotason huoneissa Loma on lapsiperheloma, jonka aikana aikuisilla on mahdollisuus osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen.
HAKULINKKI AUKI AJALLA: 1.2-31.3.2021
https://lotu.lomajarjestot.fi/t/HYVINVOINT/calendar/info/46584
LOHJAN SPA&RESORT (Päiväkumpu), p. 03 060840
Ylhäntie 1, 09120 Karjalohja TEEMA: ”Yksinhuoltajan selviytymisen kulmakivet
www.lohjaspa.fi Loma-aika: 26-31.07.2021, 5 vrk. Loman omavastuu hinta: aikuisilla 125,00 € ja lapsilla alle 16 v. maksutta (sis. iltapalaa). Lomien määrä: 10 perhettä Loma on lapsiperheloma, jonka aikana aikuisilla on mahdollisuus osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen.
HAKULINKKI AUKI AJALLA: 1.2-31.3.2021
https://lotu.lomajarjestot.fi/t/HYVINVOINT/calendar/info/46500
OS. http://hyvinvointilomat.fi/ HAE LOMALLE, täytä SÄHKÖINEN HAKEMUS, määritä alkamis- ja päättymispäivä, LOMAKOHDE: Pajulahti tai Lohja Spa& Resort , TEEMA: Lapsiperheloma, YHTEISTYÖKUMPPANI: Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry. Hyvinvointilomat ry puh. 010 830 3400 (lomia koskevat tiedustelut ma-pe klo 9.00-12.00), josta voi tilata paperihakemuksen.
Tampereen seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry:n jäsenmaksu vuonna 2021 on 15 €, tilinumero FI27 8000 2006 8900 23. Viitenumeroa ei ole, kirjoita viestiosaan nimesi ja yhteystietosi (osoite ja email).